Työnjohtoharjoittelija kesäksi Kiimingin leipomoon


Haemme Kiimingin leipomoon kesän 2023 ajalle

TYÖNJOHTOHARJOITTELIJAA

Tehtävä on määräaikainen, ajoittuen arviolta touko-syyskuun 2023 välille, tarkempi aloitus- ja lopetusajankohta sovitaan ennen työn aloitusta. Kerro hakemuksellasi tarkemmin, miten olisit käytettävissämme tulevana kesänä. Viikkotyötunteja on 40 ja töitä tehdään eri vuorokaudenaikoina. Vastaat tehtävässäsi tuotantopäällikölle.

Tehtäväkenttäsi

Kuulut osaksi työnjohtajien tiimiä ja vastaat tuotannon toteutuksesta tuotantosuunnitelmien mukaisesti. Tehtäviisi kuuluvat tuotannon esihenkilötehtävät ja työturvallisuuden varmistaminen. Olet myös mukana kehittämässä tuotantotoimintaa sekä toimit tärkeänä linkkinä työntekijöiden ja tuotantojohdon välillä. Toimintamme tavoitteena on korkea työtyytyväisyys, tuotelaatu ja tuotantotehokkuus mahdollisimman pienellä hävikkitasolla.


Työssä tarvittavat osaamiset ja ominaisuudet

Tehtävään soveltuvat korkeakouluopinnot ja aiempi esihenkilö- tai tiiminvetokokemus työelämästä tai esimerkiksi harrastetoiminnasta katsotaan eduksi. Tunnistat itsessäsi myös alla olevia ominaisuuksia:

  • Kyky itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon
  • Ymmärrät hyvän johtamisen ja esihenkilötyön merkityksen yksilön ja yhteisön kannalta
  • Olet kehityshenkinen, joustava ja avoin muutoksille
  • Työskentelet järjestelmällisesti ja pystyt toimimaan johdonmukaisesti muuttuvissa tilanteissa
  • Olet ongelmanratkaisukykyinen ja kestät ajoittaista painetta työympäristössäsi
  • Kokemuksesi perusteella tunnet leipomon tuotantoprosessia ja osaat työskennellä nykyaikaisten laitekokonaisuuksien ja järjestelmien kanssa.

Tehtävässä edellytetään sujuvaa suomen kielen taitoa työskentelykielenä. Turvallisuusohjeistuksemme ovat suomenkielisiä ja haluamme varmistaa, että jokainen työntekijämme pystyy tekemään työnsä oikein ja turvallisesti. Perehdytämme tehtävään kattavasti ja sinulla on kokeneiden kollegoiden tuki käytettävissäsi.

Miksi kannattaa hakea juuri meille?

Kesätöissä meillä pääset näkemään huippuunsa hiotun ja tehokkaan leivonta- ja lähettämöprosessin sekä oppimaan ammattitaitoisilta kollegoilta. Pyrimme mahdollistamaan jatkuvuutta kesätyöntekijöillemme myös kesäkauden jälkeen. Vaasanilla olemme ylpeitä pitkistä työuristamme, joka kertoo siitä, että työntekijämme viihtyvät meillä ja työ pysyy mielenkiintoisena vuodesta toiseen.

Meillä on pienen leipomon sydän, mutta suuren leipomon vastuu. Toimimme vastuullisesti, joka näkyy meillä myös vastuullisuutena henkilöstöämme kohtaan. Pidämme yhdessä huolta toisistamme ja varmistamme, että työympäristö on turvallinen ja terveellinen jokaiselle vaasanilaiselle.

Panostamme henkilöstömme kehittymiseen ja tarjoamme esihenkilörooleissa toimiville tasaisesti kouluttautumismahdollisuuksia ammattitaidon ylläpitämiseen. Kehitämme myös jatkuvan parantamisen menetelmällä toimintatapojamme sekä tuotantoamme, joten pääset osallistumaan myös asioiden eteenpäin viemiseen omasta roolistasi käsin.

Meillä leivotaan leivän lisäksi upeita uria. Se tarkoittaa sitä, että tarjoamme sinulle mahdollisuuksia kehittyä ja kasvaa talon sisällä. Sisäiset urapolut voivat viedä moneen suuntaan ja joskus jopa aivan uusienkin asioiden parista. Osana Lantmännen-monialakonsernia ja isoa globaalia perhettä urapolut voivat viedä myös kansainväliseen suuntaan.

Ja eikun hakemusta sisään!

Tunnistitko itsesi kuvauksesta? Hae tehtävää jättämällä hakemuksesi rekrytointijärjestelmään viimeistään 5.2.2023. Liitä hakemukseen myös ansioluettelosi sekä hakemuskirjeesi tehtävään.

Lisätietoja tehtävästä antaa tuotantopäällikkö Pentti Keränen, pentti.keranen@vaasan.com p. 0204462474.