Ruisleivän hiilijalanjälki kevenee – muutos lähtee pelloilta

Suomalaisen ruisleivän ravintoaineet syntyvät viljelyn aikana, mutta niin myös suurin osa hiilijalanjäljestä. Niinpä ilman kestävää viljelyä ei ole kestävästi tuotettua ruisleipää. Siksi vastuu entistä kestävämmän viljelyn edistämisestä on koko ketjun yhteinen.

Tänä syksynä 60 suomalaisella maatilalla kylvettiin ensimmäistä kertaa ruista Lantmännenin Ilmasto & Luonto -viljelyohjelman mukaisesti. Ohjelmassa mukana olevat viljelijät käyttävät työkoneidensa tankeissa vain 100-prosenttisia biopolttoaineita ja levittävät pelloilleen ilmastoystävällisempiä lannoitteita.

Lisäksi ohjelmassa sidotaan hiiltä maaperään nurmialueita ja aluskasvillisuutta lisäämällä. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi pelloille jätetään kukkivia vyöhykkeitä hyönteisille ja pölyttäjille sekä pesimäalueita linnuille.

– Ohjelman toimenpiteiden arvioidaan pienentävän keskimääräisen suomalaisen rukiin viljelyn kasvihuonekaasupäästöjä noin 15 prosenttia, toimitusjohtaja Antti Snellman Lantmännen Agrolta kertoo.

Ilmasto & Luonto -ohjelma on neljän Lantmännen-yrityksen yhteinen iso teko kestävän viljelyn puolesta. Kolme leipomoyritystä Vaasan, Lantmännen Cerealia ja Lantmännen Unibake Finland sekä maatalousalalla toimiva Lantmännen Agro näkevät, että yrityksillä on vastuu olla tekemässä muutosta kaikissa ruoantuotannon vaiheissa, pellosta pöytään.

Ohjelman toteuttaminen ei ole vain viljelijän harteilla: Lantmännenin leipomot sitoutuvat ostamaan Ilmasto & Luonto - ohjelman mukaisesti tuotetun rukiin viljelijöiltä ennalta sovitulla hinnalla. Hinta sisältää kulukorvaus- ja kannustinlisän viljelijälle.

– Haluamme huolehtia siitä, että jokainen suomalainen voi ostaa kestävästi tuotettua leipää. Ensimmäinen Ilmasto & Luonto -ohjelman mukaisesti viljelty ruis korjataan pelloilta ensi keväänä. Leivissämme sitä on keväällä 2023, toimitusjohtaja Mikko Savinko Lantmännen Cerealiasta sanoo.

Lantmännen-yritykset uskovat kuluttajan valitsevan vastuullisesti

Vastuullisuuden rinnalla ohjelmassa on kyse kannattavasta liiketoiminnasta. Kuluttajat odottavat yrityksiltä yhä enemmän konkreettisia tekoja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ja luontokadon estämiseksi. Siksi Lantmännen-yritykset uskovat, että Ilmasto & Luonto -ohjelmaan panostaminen on sijoitus tulevaisuuteen: suomalaisilla on halu ostaa ilmastoystävällisemmin tuotettuja Lantmännenin leipomoiden suosikkileipiä kuten Vaasan Ruispalat -ruisleipää ja Vaasan Koulunäkki -näkkileipää.

– Meidän tehtävä leipomoyrityksenä on varmistaa, että asiakkaat ja kuluttajat tietävät mitä Ilmasto ja Luonto -merkillä varustettu leipä on ja tunnistavat sen arvon kaupan hyllyssä, Vaasanin toimitusjohtaja Thomas Isaksson summaa.

Lantmännen-yritysten tavoite on laajentaa viljelyohjelmaa lähivuosina.

– Tähtäämme siihen, että vuonna 2025 kaikki Suomessa käyttämämme ruis on viljelty Ilmasto ja Luonto -ohjelman mukaisesti, Lantmännen Unibake Finlandin toimitusjohtaja Tuomas Mantere sanoo.

Tulevaisuudessa ohjelmaa tullaan laajentamaan myös muihin viljoihin rukiin ohella. Opit halutaan myös mahdollisimman laajasti käyttöön yhteiseen hyvään.

Kuvassa Lantmännen-yritysten toimitusjohtajat Thomas Isaksson (vas.), Mikko Savinko, Antti Snellman ja Tuomas Mantere.

Lue lisää ohjelmasta